Kun viimeisen viikon, viimeisen päivän, viimeinen tunti alkoi, olivat kaikki jo lomanvietossa, suunnittelivat bileitä syyslomaviikolle ja sun muita menoja. Mulla ei juurikaan mitään ajatusta millekkään biletyksille siunaantunu, vaikka Taina mua niistä vähän valaisikin.

Taina oli mukava ja persoonallinen tyttö, vaikka sillä välillä meninkin vähän lujempaa kuin olisi saanut. Tutustuttiin Tainan kanssa seiskalla ja heti me ystävystyttiin. Tainassa ei juuri huonoja puolia ollut, paitsi kun se tutustus mun kautta tupakkiin ja viinaan kun mä niitten kanssa aikanani räpelsin. Vaikka Taina kuinka seiskalla aina hoki ettei aio koskeen niihin ikinä. Ettei vain jäis koukkuun, mutta nyt se sitten polttelee ja ottaa välillä kavereitten kanssa.

Tunnilla opettaja oli harvinaisen hyvällä tuulella ja päästi meidät jo kakskytviis yli kaks. Kai sekin halus jo lomaileen ja varsinkin kun meijän luokan ottaa huomioon niin kyl mäkin opettajana haluisin hermolomalle, vaikka jo pari päivää ennen, tai hermolomaksi me sitä kutsuttiin.

No siitä sitten koulun loputtua me kaikki lähjettiin kaupungille hillumaan kun bussitkin tuli vasta kymmentä yli kolme. Me koluttiin kaikki vaatekaupat viimestä nurkkaa myöten ja jopa löydettiinkin muutama vaatteenriepu ja mullakin oli kerrankin lompakko mukana, joten pakkohan sitä oli sitten hyödyntää. Mä löysin uudet ihanat farkut henkkamaukasta. Taina sai kauan himoitsemansa neuleen ja Päivikin löysi kunnon talvitakin. Kyllä se takki sitten vaan maksoikin ihan kiitettävästi, mutta loppujen lopuksi kaikki oli tyytyväisiä ostoksiinsa.

Kello alkoi olla paljon ja siinä me sitten tallustettiin kauppakeskuksien läpi asemalle, jotta Taina ois kerenny bussiinsa. Kerkeshän se Taina sitten bussiin kun bussikin oli tunnetusti myöhässä. Mä ja Päivi lähettiin sitten Stockan parkkihallille, kun molemmat me oltiin mopolla liikenteessä. Siinä sitten hallissa heitettiin heipat ja soitellaan-kommentit ja lähettiin eri suuntiin.

Kun mä vihdoin olin päässyt kotiin, niin eihän siellä tietenkään ketään ollu. Äiti oli töissä ja sisko oli mennyt jollekkin kaverilleen viikonlopuksi. Mä sitten tein ne kaikki kotityöt mitä äiti oli pyytänyt ja sitten mä uppouduin mun rakkaan kaverin hepeisiin.

Tietokone, se oli jotain sellaista mulle millä sain ajastani monta tuntia uhrattua, kaveritkin olivat sitä ihmetelleet miten voin saada 4-10 tuntia uhrattua koneella notkumiseen. Sittenhän mä selitin niille kaiksta HTML-koodeista ja ulkoasuista, mistä tavallinen netinkäyttäjä-tavis tiiä mitään. No mulla oli pari koodaushommaa rästissä ollu jo noin pari viikkoa, joten niitä mä sitten aloin duunaa kun ei parempaakaan tekemistä ollu.

Piip-ääni kuului taas jostakin, eteisen pöydältähän mä kymmenen minuutin ettimisen jälkeen sen löysin.
Sampo – 0501032715
”Rakastatko mua vielä? Voitaisko nähdä?”
Mun sydän oli pysähtyä ja jouduin tavaamaan viestin kolme kertaa ennen kuin tiedostin sen olevan Sampolta. Olin ollut siinä uskossa, että meidän juttu olisi ollut lopullisesti ohi, siis ihan FINITTO. Vastasin pitkän pohdinnan jälkeen:
”Rakastan rakastan, aina oon rakastanu. Voisin tulla bussilla, jos haet mut asemalta, kun en jaksais kävellä asemalta teille ja mutsi heittäis mut puoliltaöin kotio.”
Vastaus tuli nopeemmin kuin osasin odottaa edes:
”Okei hani, haen sut kymmentä yli kuus asemalta”
Mun piti käydä suihkussa ja meikata ja vielä kävellä pysäkillekkin, onneks pysäkki oli ihan meijän talon vieressä. En yleensä meikannut mut nyt mun oli ihan pakko. En halunnu näyttää parkuneelta, no enhän mä ollu itkeny sit toissapäiväsen jälkeen, mut silti oli pakko laittautuu vähän puoleensa vetävämmän näköseks.

Kauhukseni huomasin kellon olevan jo varttia vaille kuusi ja bussi näkyikin olevan jo pysäkillä. Pysäkillä näkyi olevan myös muita kaupungille tulijoita. Juoksin talon poikki, otin laukkuni ja paiskasin ulko-oven kiinni. Nopeasti sain käden bussin oven väliin ja nousin bussiin. Laitoin bussikortin siihen vekottimeen ja menin istumaan bussin puoleen väliin tyhjälle penkkiriville.

Kahdenkymmenen minuutin bussimatka sujui rattoisasti päiväkirjaan kirjoittaessa, sekä musiikkia kuunnellessa. Mielessäni pyöri taas jotain ihmeellisiä ajatuksia kuten; Miksi se laittoi tekstaa? Vai aikooko se jättää mut kasvotusten? Vai mitä nyt oikein tapahtuu?
Asemalle päästyäni, Sampo oli odottamassa mua. Mun sydän oli pysähtyä ja perhoset alko leijailla entistä kovemmin mun mahassa.
- Moi, miten sä voit? Se kykeni multa kysymään, saman tien vastasin suoraan ja ytimekkäästi.
- Mites tässä, hyvin kai.
Piinaavan hiljaisuuden jälkeen se kysyi taas.
- Haluutko sä tulla meille, vai hillutaanko me täällä kaupungilla?
Hitto kun se pisti pahan kysymyksen, mä ajattelin mielessäni.
- Voidaanko mennä kahville ja jutella tapahtuneesta? Se kysyi, se tais huomata mun
vaivautuneisuuden ja siksi kysyi asiaa.
- Joo mennään vain, mä sanoin ja levitin naamalleni kauneimman ja pehmeimmän hymyni.

Siinä meijän aika hurahti silmissä ja viimeiset minuutit valuivat johonkin. Molemmat olivat hyvin helpottuneita ja mun olo oli ainakin tosi vapautunut, kun ei tarvinnut ajatella tappelua tai eroa sen enempää.

Kello oli varttia vaille yhdeksän ja kahvilan emäntä tuli meille ystävälliseen sävyyn puhumaan ja pyytämään että lähtisimme litomaan, kun kahvilan sulkemisaika olisi tasan yhdeksältä. Me sitten kiitettiin kahvista ja lähdettiin Sampon mopoa kohti. Kävellessä mopolle päin Sampo tuli mun eteen, pysäytti mun rivakkaan kävelytahdin, otti mun vyötäisistä kiinni ja suuteli mua hellästi. Kuulin hengityksen korvallani ja ne sanat:
- Rakastan sua, enkä tahdo ikin menettää sua.
- Emmäkään tahdo menettää sua, mä sopersin.
Mulla oli pala kurkussa ja ääni värisi, emmä tienny kui mä liikutuin niin kovin Sampon sanoista, mutta se todella tuntus olevan tosissaan ja pysyvänsä sanojensa takana. Käsi kädessä me jatkettiin matkaa Sampon mopolle. Mä nojasin pääni kanssa sen olkaa vasten ja pidin kättä sen ympärillä.
Siinä me käveltiin tumman tähtitaivaan alla ja nautittiin katujen hiljaisuudesta, vihdoin me päästiin Sampon mopolle.

Hiljaa hyrähtäen mopo lähti käymään, vaikka oli kylmänkostea ilma eikä tuulen puhalluskaan lämmittänyt näin alkusyksyn alla. Mä pistin kypärän päähän ja nousin kyytiin, mä olin tosi väsynyt ja nojasin sen pehmeeseen ajotakkiin. Matka niille ei ollut kuin muutaman kilometrin, mutta kyllä sillä matkalla ehtisi jäätyä.