Päästiinhän me turvallisesti Sampon kodin pihamaalle. Mä olin ihan poikki kaikki se jännitys ja stressi oli syöny mun voimia kuin mato omenaa ja niin mä hilauduin mopon selästä alas. Alas tullessa mä horjahdin ja olin kaatua kuin humalainen ja Sampo tarras mun hihasta kiinni estääkseen mun kaatumisen. Mutta eihän tollanen nopea refleksi mun kiinni ottamiseen riitäny ja siinä samassa se hujahti mun päälle maahan. Siinä me tuijoteltiin toisiamme hölmistyneen näköisinä, hetki siltä meni ennen kuin se hokas suudella mua. Se nosti päänsä ja sanoi:
- Sul on pehmeet huulet.
Helahdin punaiseksi ja sanoin takellellen:
- Kröh…kiitos vain
Hellästi tuuppasin sen sivuun ja nousin ylös, ojensin käden ja autoin senkin ylös. Mä kyyristyin ottamaan mun laukun maasta ja lähin Sampon perässä sisälle.
Sampon perhe ei ollu mikää köyhä, toisin kuin meidän perhe. Tai ei sekään nyt köyhä ollu, kun ruokaa oli nokan edessä, vaatteet päällä ja katon alla asuttiin, mut kyl me niin paljon poikettiin Sampon perheen elämäntyylistä.

Heti kun niille astu ulko-ovesta sisään niin ensimäisillä kerroilla mulle tuli mieleen et pitäsköhän mun kääntyä saman tien pois, et voiko tämmönen vähemmän hieno ihminen ees astua ovesta sisään tai mistä saa ottaa kiinni ettei tuu sormenjälkiä. Sampo ite ei ollu kovin hieno ja viimesen päälle laitettu aina. Se kulki repaleisissa farkuissa ja niissä vaatteissa, mitä se kaapista päälleensä saattui löytämään ihan niin kuin mäkin.

Niitten talo oli tumman vihertävänsinertävä sellanen moderni ja sisäpuolella taloa oli paljon valkoista ja yksinkertaisia ja kauniita esineitä, rusehtavia laatikostoja ja liukuovisia kaappeja.

Mä riisuin kengät ja laitoin ne siististi seinän viereen, Sampo avas mulle peilillisen liukuovisen kaapin jonne mä laitoin mun takin, lapaset ja kaulaliinan. Sampon äiti tuli heti ovensuuhun moikkaamaan ja sekin katteli vähän kummissaan kun mua ei ollu näkyny vähään aikaan. Vaihdettiin kuulumisia ja sit mä hävisin paikalta vähin äänin, kun Sampo tuli ja kaappas mut kainaloonsa. Se raahas mua perässään kuin kania joka oli vastahangotteleva, ei sillä et mä oisin vastaan laittanu sen yritystä saada mut pois jaarittelemasta turhia sen mutsin kanssa.

Lämäytin Sampon huoneen oven hiljaa kiinni ja siinä samassa mä tunsin jonkun olevan mun takana ja se hengitti vaimeasti mun niskaan, hivutti käsiään mun vyötärölle. Kylmät väreet meni pitkin ihoa. Mä olin yhtä rento kuin lepakko nukkuessaan. Mä suorastaan annoin Sampolle tilaisuuden. Sampo alkoi hivuttautua sänkyä kohti ja mä tulin hitaasti sen perässä. Hetkeä myöhemmin Sampo oli oikosenaan sängyllä ja mussutti karkkia. Mä tulin sen viereen köllötteleen ja se otti mut heti kainaloonsa. Siinä me tuijoteltiin toisiamme ja sitten se kysy:
- Mennäänkö hani kattoo telkkua sielt pitäis tulla vissii joku leffa tällee perjantai-iltan.
- Mennää vaa, mut ota noi karkit mukaa, ei sulo is mitää hiilihapollista juotavaa, mä kysyin.
- Mä katon jääkaapista jos siel ois jotain ni meessä jo edeltä olkkariin.

Kun mä olin touhottamassa omaa vauhtiani olohuoneeseen ni se otti mun paidan helmasta kiinni, ja suuteli ahnaasti. Mä katoin sitä vähän hölmistyneenä kohotin kulmiani ja hymähdin hymyillen. Mä painun olohuoneeseen siltä seisomalta ja se tuli vähän ajan päästä perässä olohuoneeseen puolentoistalitran mountain dew pullo ja kaks lasia kädessään. Niillä oli olohuoneessa sellaset ihanat isot neliskanttiset pehmeet sohvat, oikeenkunnon laiskanlinna-sohvat. Siihen mä laskin persaukseni ja Sampo tuli mun viereen juotava mukanaan. Se korkkas pullon ja kysyi:
- Kaadaks mä sullekkin?
- Kaada vaan, mä räpelsin kaukosäädintä ja vastasin hyvin keskittyneellä äänensävyllä.
- Miten tätä käytetään? mä kysyin heti perään.
Se otti kaukosäätimen käteensä ja paino jotain yhtä kahta nappulaa ja johan toimi. Nyt oli kaikki hyvin, oli juotavaa, syötävää, rakas ja telkkari.
Mikään ei voinut olla huonommin eikä paremmin, tai ainakin mä luulin niin kauan kunnes Päivi soitti mulle:
- Moi, tiiäks misä Taina on?
- En, kuin ni? mä ihmettelin.
- Se soitti mulle vähän aika sitten, kuulosti itkeneeltä ja känniseltä.
- Mitä se sit sano sulle, mä keskeytin.
- Se vaan itki, piipitti siinä ja turisi jotain auton alle jäämisestä. Yritin kyl kysellä siltä mut en saanu tolkkua mitä se yritti kertoa.
- Jos mä yritän soittaa sille ja sit sen vanhemmille laitan sulle tekstaa jos jotain selvii.
- Okei, moikka
- joo moi.
Sampo katto mua huolestuneena ja kysyi mitä on sattunut. Mä sanoin vaan sille et selitän kohta, nyt mun oli pakko soittaa Tainalle.
- Taina? se vastas puhelimeen
- Ooksä kunnossa, mä kysyin.
- juu, miten niin?
- Nokun Päivi soitti mulle ja sano et sä soitit sil kännissä ja itkeneenä ja puhuit auton alle jäämisestä.
- hahhah, kuului puhelimen toisesta päästä.
- Mitä? mä ihmettelin.
- Hitto kun se on hönö?
- Kuin ni, selitä mul nyt vähän, mä intin.
- Se oli vaan pilari ja näkys uppoovan hyvin, hahhah.
- Voi elämä sun kanssa Taina mä naurahdin. No jos se ei oo sen vakavampaa ni mä jatkan nyt Sampon kans telkun kattomista.
- Okei, moro
- Mooi
Sampo katto mua edelleen kummastuneena ja kysyi:
- Haluisiks selittää mullekkin?
Ja niin mä selitin, Sampo alko nauraa et miks jotkut ihmiset voi olla niin hönöjä. Ja mä aloin kirjottaa tekstiviestiä Päiville:
Päivi hei, se oli vaan pila kuulemma. Ei se kännissä ollu tai se ei itkeny pikemminkin se halkes naurusta.
Vastaukseksi sain tympeän vastauksen:
Olipas hauska pila haaahaa.
Mä tiesin jo siitä viestistä että se veti palkokasvin nenäänsä, jälleen kerran.

Me ei oikeen tultu toimeen Päivin kanssa kunnolla, en tiiä kui. Tai ehkä se johtu siitä että me oltiin aika paljon erilaisia, mä joka en keskittyny kouluun juuri yhtään. Päivi taas luki kaikkiin kokeisiin monta päivää ennen ja sai aina yli ysejä kokeista, siks sitä olikin alettu vimeaikoina haukkumaan hikeks. Päivi on kuitenkin ihan laadukasta seuraa. Kun molemmilla oli yhteinen mielenkiintoinen aihe puitavana, mutta jos väiteltiin tai tapeltiin, niin aina Päivin olisi tullut voittaa. Ainakin siltä se välillä tuntui.

Samassa hetkessä mun puhelin soi taas, se oli mutsi. Kellohan oli vasta puoli yksitoista, kui se mulle nyt jo soitti? Vastasin puheluun ja se vaan sanos että ei sen mulle pitäny soittaa, ja mainitsi vielä että kymmentä vaille kaksitoista tulisi olla huoltsikan pihalla. Mä ajattelin jo mielessäni, että suljen kohta koko kännykän ellei se hiljene itse, mutten sitten kuitenkaan sammuttanut, kun ei mua enää sitten kukaan kaivannutkaan. Mä huokaisin vaimeesti, kun vihdoin sai keskittyä vain oleennaiseen, kuten Sampoon.