Päästiinhän me turvallisesti Sampon kodin pihamaalle. Mä olin ihan poikki kaikki se jännitys ja stressi oli syöny mun voimia kuin mato omenaa ja niin mä hilauduin mopon selästä alas. Alas tullessa mä horjahdin ja olin kaatua kuin humalainen ja Sampo tarras mun hihasta kiinni estääkseen mun kaatumisen. Mutta eihän tollanen nopea refleksi mun kiinni ottamiseen riitäny ja siinä samassa se hujahti mun päälle maahan. Siinä me tuijoteltiin toisiamme hölmistyneen näköisinä, hetki siltä meni ennen kuin se hokas suudella mua. Se nosti päänsä ja sanoi:
- Sul on pehmeet huulet.
Helahdin punaiseksi ja sanoin takellellen:
- Kröh…kiitos vain
Hellästi tuuppasin sen sivuun ja nousin ylös, ojensin käden ja autoin senkin ylös. Mä kyyristyin ottamaan mun laukun maasta ja lähin Sampon perässä sisälle.
Sampon perhe ei ollu mikää köyhä, toisin kuin meidän perhe. Tai ei sekään nyt köyhä ollu, kun ruokaa oli nokan edessä, vaatteet päällä ja katon alla asuttiin, mut kyl me niin paljon poikettiin Sampon perheen elämäntyylistä.

Heti kun niille astu ulko-ovesta sisään niin ensimäisillä kerroilla mulle tuli mieleen et pitäsköhän mun kääntyä saman tien pois, et voiko tämmönen vähemmän hieno ihminen ees astua ovesta sisään tai mistä saa ottaa kiinni ettei tuu sormenjälkiä. Sampo ite ei ollu kovin hieno ja viimesen päälle laitettu aina. Se kulki repaleisissa farkuissa ja niissä vaatteissa, mitä se kaapista päälleensä saattui löytämään ihan niin kuin mäkin.

Niitten talo oli tumman vihertävänsinertävä sellanen moderni ja sisäpuolella taloa oli paljon valkoista ja yksinkertaisia ja kauniita esineitä, rusehtavia laatikostoja ja liukuovisia kaappeja.

Mä riisuin kengät ja laitoin ne siististi seinän viereen, Sampo avas mulle peilillisen liukuovisen kaapin jonne mä laitoin mun takin, lapaset ja kaulaliinan. Sampon äiti tuli heti ovensuuhun moikkaamaan ja sekin katteli vähän kummissaan kun mua ei ollu näkyny vähään aikaan. Vaihdettiin kuulumisia ja sit mä hävisin paikalta vähin äänin, kun Sampo tuli ja kaappas mut kainaloonsa. Se raahas mua perässään kuin kania joka oli vastahangotteleva, ei sillä et mä oisin vastaan laittanu sen yritystä saada mut pois jaarittelemasta turhia sen mutsin kanssa.

Lämäytin Sampon huoneen oven hiljaa kiinni ja siinä samassa mä tunsin jonkun olevan mun takana ja se hengitti vaimeasti mun niskaan, hivutti käsiään mun vyötärölle. Kylmät väreet meni pitkin ihoa. Mä olin yhtä rento kuin lepakko nukkuessaan. Mä suorastaan annoin Sampolle tilaisuuden. Sampo alkoi hivuttautua sänkyä kohti ja mä tulin hitaasti sen perässä. Hetkeä myöhemmin Sampo oli oikosenaan sängyllä ja mussutti karkkia. Mä tulin sen viereen köllötteleen ja se otti mut heti kainaloonsa. Siinä me tuijoteltiin toisiamme ja sitten se kysy:
- Mennäänkö hani kattoo telkkua sielt pitäis tulla vissii joku leffa tällee perjantai-iltan.
- Mennää vaa, mut ota noi karkit mukaa, ei sulo is mitää hiilihapollista juotavaa, mä kysyin.
- Mä katon jääkaapista jos siel ois jotain ni meessä jo edeltä olkkariin.

Kun mä olin touhottamassa omaa vauhtiani olohuoneeseen ni se otti mun paidan helmasta kiinni, ja suuteli ahnaasti. Mä katoin sitä vähän hölmistyneenä kohotin kulmiani ja hymähdin hymyillen. Mä painun olohuoneeseen siltä seisomalta ja se tuli vähän ajan päästä perässä olohuoneeseen puolentoistalitran mountain dew pullo ja kaks lasia kädessään. Niillä oli olohuoneessa sellaset ihanat isot neliskanttiset pehmeet sohvat, oikeenkunnon laiskanlinna-sohvat. Siihen mä laskin persaukseni ja Sampo tuli mun viereen juotava mukanaan. Se korkkas pullon ja kysyi:
- Kaadaks mä sullekkin?
- Kaada vaan, mä räpelsin kaukosäädintä ja vastasin hyvin keskittyneellä äänensävyllä.
- Miten tätä käytetään? mä kysyin heti perään.
Se otti kaukosäätimen käteensä ja paino jotain yhtä kahta nappulaa ja johan toimi. Nyt oli kaikki hyvin, oli juotavaa, syötävää, rakas ja telkkari.
Mikään ei voinut olla huonommin eikä paremmin, tai ainakin mä luulin niin kauan kunnes Päivi soitti mulle:
- Moi, tiiäks misä Taina on?
- En, kuin ni? mä ihmettelin.
- Se soitti mulle vähän aika sitten, kuulosti itkeneeltä ja känniseltä.
- Mitä se sit sano sulle, mä keskeytin.
- Se vaan itki, piipitti siinä ja turisi jotain auton alle jäämisestä. Yritin kyl kysellä siltä mut en saanu tolkkua mitä se yritti kertoa.
- Jos mä yritän soittaa sille ja sit sen vanhemmille laitan sulle tekstaa jos jotain selvii.
- Okei, moikka
- joo moi.
Sampo katto mua huolestuneena ja kysyi mitä on sattunut. Mä sanoin vaan sille et selitän kohta, nyt mun oli pakko soittaa Tainalle.
- Taina? se vastas puhelimeen
- Ooksä kunnossa, mä kysyin.
- juu, miten niin?
- Nokun Päivi soitti mulle ja sano et sä soitit sil kännissä ja itkeneenä ja puhuit auton alle jäämisestä.
- hahhah, kuului puhelimen toisesta päästä.
- Mitä? mä ihmettelin.
- Hitto kun se on hönö?
- Kuin ni, selitä mul nyt vähän, mä intin.
- Se oli vaan pilari ja näkys uppoovan hyvin, hahhah.
- Voi elämä sun kanssa Taina mä naurahdin. No jos se ei oo sen vakavampaa ni mä jatkan nyt Sampon kans telkun kattomista.
- Okei, moro
- Mooi
Sampo katto mua edelleen kummastuneena ja kysyi:
- Haluisiks selittää mullekkin?
Ja niin mä selitin, Sampo alko nauraa et miks jotkut ihmiset voi olla niin hönöjä. Ja mä aloin kirjottaa tekstiviestiä Päiville:
Päivi hei, se oli vaan pila kuulemma. Ei se kännissä ollu tai se ei itkeny pikemminkin se halkes naurusta.
Vastaukseksi sain tympeän vastauksen:
Olipas hauska pila haaahaa.
Mä tiesin jo siitä viestistä että se veti palkokasvin nenäänsä, jälleen kerran.

Me ei oikeen tultu toimeen Päivin kanssa kunnolla, en tiiä kui. Tai ehkä se johtu siitä että me oltiin aika paljon erilaisia, mä joka en keskittyny kouluun juuri yhtään. Päivi taas luki kaikkiin kokeisiin monta päivää ennen ja sai aina yli ysejä kokeista, siks sitä olikin alettu vimeaikoina haukkumaan hikeks. Päivi on kuitenkin ihan laadukasta seuraa. Kun molemmilla oli yhteinen mielenkiintoinen aihe puitavana, mutta jos väiteltiin tai tapeltiin, niin aina Päivin olisi tullut voittaa. Ainakin siltä se välillä tuntui.

Samassa hetkessä mun puhelin soi taas, se oli mutsi. Kellohan oli vasta puoli yksitoista, kui se mulle nyt jo soitti? Vastasin puheluun ja se vaan sanos että ei sen mulle pitäny soittaa, ja mainitsi vielä että kymmentä vaille kaksitoista tulisi olla huoltsikan pihalla. Mä ajattelin jo mielessäni, että suljen kohta koko kännykän ellei se hiljene itse, mutten sitten kuitenkaan sammuttanut, kun ei mua enää sitten kukaan kaivannutkaan. Mä huokaisin vaimeesti, kun vihdoin sai keskittyä vain oleennaiseen, kuten Sampoon.

Kun viimeisen viikon, viimeisen päivän, viimeinen tunti alkoi, olivat kaikki jo lomanvietossa, suunnittelivat bileitä syyslomaviikolle ja sun muita menoja. Mulla ei juurikaan mitään ajatusta millekkään biletyksille siunaantunu, vaikka Taina mua niistä vähän valaisikin.

Taina oli mukava ja persoonallinen tyttö, vaikka sillä välillä meninkin vähän lujempaa kuin olisi saanut. Tutustuttiin Tainan kanssa seiskalla ja heti me ystävystyttiin. Tainassa ei juuri huonoja puolia ollut, paitsi kun se tutustus mun kautta tupakkiin ja viinaan kun mä niitten kanssa aikanani räpelsin. Vaikka Taina kuinka seiskalla aina hoki ettei aio koskeen niihin ikinä. Ettei vain jäis koukkuun, mutta nyt se sitten polttelee ja ottaa välillä kavereitten kanssa.

Tunnilla opettaja oli harvinaisen hyvällä tuulella ja päästi meidät jo kakskytviis yli kaks. Kai sekin halus jo lomaileen ja varsinkin kun meijän luokan ottaa huomioon niin kyl mäkin opettajana haluisin hermolomalle, vaikka jo pari päivää ennen, tai hermolomaksi me sitä kutsuttiin.

No siitä sitten koulun loputtua me kaikki lähjettiin kaupungille hillumaan kun bussitkin tuli vasta kymmentä yli kolme. Me koluttiin kaikki vaatekaupat viimestä nurkkaa myöten ja jopa löydettiinkin muutama vaatteenriepu ja mullakin oli kerrankin lompakko mukana, joten pakkohan sitä oli sitten hyödyntää. Mä löysin uudet ihanat farkut henkkamaukasta. Taina sai kauan himoitsemansa neuleen ja Päivikin löysi kunnon talvitakin. Kyllä se takki sitten vaan maksoikin ihan kiitettävästi, mutta loppujen lopuksi kaikki oli tyytyväisiä ostoksiinsa.

Kello alkoi olla paljon ja siinä me sitten tallustettiin kauppakeskuksien läpi asemalle, jotta Taina ois kerenny bussiinsa. Kerkeshän se Taina sitten bussiin kun bussikin oli tunnetusti myöhässä. Mä ja Päivi lähettiin sitten Stockan parkkihallille, kun molemmat me oltiin mopolla liikenteessä. Siinä sitten hallissa heitettiin heipat ja soitellaan-kommentit ja lähettiin eri suuntiin.

Kun mä vihdoin olin päässyt kotiin, niin eihän siellä tietenkään ketään ollu. Äiti oli töissä ja sisko oli mennyt jollekkin kaverilleen viikonlopuksi. Mä sitten tein ne kaikki kotityöt mitä äiti oli pyytänyt ja sitten mä uppouduin mun rakkaan kaverin hepeisiin.

Tietokone, se oli jotain sellaista mulle millä sain ajastani monta tuntia uhrattua, kaveritkin olivat sitä ihmetelleet miten voin saada 4-10 tuntia uhrattua koneella notkumiseen. Sittenhän mä selitin niille kaiksta HTML-koodeista ja ulkoasuista, mistä tavallinen netinkäyttäjä-tavis tiiä mitään. No mulla oli pari koodaushommaa rästissä ollu jo noin pari viikkoa, joten niitä mä sitten aloin duunaa kun ei parempaakaan tekemistä ollu.

Piip-ääni kuului taas jostakin, eteisen pöydältähän mä kymmenen minuutin ettimisen jälkeen sen löysin.
Sampo – 0501032715
”Rakastatko mua vielä? Voitaisko nähdä?”
Mun sydän oli pysähtyä ja jouduin tavaamaan viestin kolme kertaa ennen kuin tiedostin sen olevan Sampolta. Olin ollut siinä uskossa, että meidän juttu olisi ollut lopullisesti ohi, siis ihan FINITTO. Vastasin pitkän pohdinnan jälkeen:
”Rakastan rakastan, aina oon rakastanu. Voisin tulla bussilla, jos haet mut asemalta, kun en jaksais kävellä asemalta teille ja mutsi heittäis mut puoliltaöin kotio.”
Vastaus tuli nopeemmin kuin osasin odottaa edes:
”Okei hani, haen sut kymmentä yli kuus asemalta”
Mun piti käydä suihkussa ja meikata ja vielä kävellä pysäkillekkin, onneks pysäkki oli ihan meijän talon vieressä. En yleensä meikannut mut nyt mun oli ihan pakko. En halunnu näyttää parkuneelta, no enhän mä ollu itkeny sit toissapäiväsen jälkeen, mut silti oli pakko laittautuu vähän puoleensa vetävämmän näköseks.

Kauhukseni huomasin kellon olevan jo varttia vaille kuusi ja bussi näkyikin olevan jo pysäkillä. Pysäkillä näkyi olevan myös muita kaupungille tulijoita. Juoksin talon poikki, otin laukkuni ja paiskasin ulko-oven kiinni. Nopeasti sain käden bussin oven väliin ja nousin bussiin. Laitoin bussikortin siihen vekottimeen ja menin istumaan bussin puoleen väliin tyhjälle penkkiriville.

Kahdenkymmenen minuutin bussimatka sujui rattoisasti päiväkirjaan kirjoittaessa, sekä musiikkia kuunnellessa. Mielessäni pyöri taas jotain ihmeellisiä ajatuksia kuten; Miksi se laittoi tekstaa? Vai aikooko se jättää mut kasvotusten? Vai mitä nyt oikein tapahtuu?
Asemalle päästyäni, Sampo oli odottamassa mua. Mun sydän oli pysähtyä ja perhoset alko leijailla entistä kovemmin mun mahassa.
- Moi, miten sä voit? Se kykeni multa kysymään, saman tien vastasin suoraan ja ytimekkäästi.
- Mites tässä, hyvin kai.
Piinaavan hiljaisuuden jälkeen se kysyi taas.
- Haluutko sä tulla meille, vai hillutaanko me täällä kaupungilla?
Hitto kun se pisti pahan kysymyksen, mä ajattelin mielessäni.
- Voidaanko mennä kahville ja jutella tapahtuneesta? Se kysyi, se tais huomata mun
vaivautuneisuuden ja siksi kysyi asiaa.
- Joo mennään vain, mä sanoin ja levitin naamalleni kauneimman ja pehmeimmän hymyni.

Siinä meijän aika hurahti silmissä ja viimeiset minuutit valuivat johonkin. Molemmat olivat hyvin helpottuneita ja mun olo oli ainakin tosi vapautunut, kun ei tarvinnut ajatella tappelua tai eroa sen enempää.

Kello oli varttia vaille yhdeksän ja kahvilan emäntä tuli meille ystävälliseen sävyyn puhumaan ja pyytämään että lähtisimme litomaan, kun kahvilan sulkemisaika olisi tasan yhdeksältä. Me sitten kiitettiin kahvista ja lähdettiin Sampon mopoa kohti. Kävellessä mopolle päin Sampo tuli mun eteen, pysäytti mun rivakkaan kävelytahdin, otti mun vyötäisistä kiinni ja suuteli mua hellästi. Kuulin hengityksen korvallani ja ne sanat:
- Rakastan sua, enkä tahdo ikin menettää sua.
- Emmäkään tahdo menettää sua, mä sopersin.
Mulla oli pala kurkussa ja ääni värisi, emmä tienny kui mä liikutuin niin kovin Sampon sanoista, mutta se todella tuntus olevan tosissaan ja pysyvänsä sanojensa takana. Käsi kädessä me jatkettiin matkaa Sampon mopolle. Mä nojasin pääni kanssa sen olkaa vasten ja pidin kättä sen ympärillä.
Siinä me käveltiin tumman tähtitaivaan alla ja nautittiin katujen hiljaisuudesta, vihdoin me päästiin Sampon mopolle.

Hiljaa hyrähtäen mopo lähti käymään, vaikka oli kylmänkostea ilma eikä tuulen puhalluskaan lämmittänyt näin alkusyksyn alla. Mä pistin kypärän päähän ja nousin kyytiin, mä olin tosi väsynyt ja nojasin sen pehmeeseen ajotakkiin. Matka niille ei ollut kuin muutaman kilometrin, mutta kyllä sillä matkalla ehtisi jäätyä.

Katselin luokan ikkunasta ulos käsi poskella ja seurasin puusta putoilevia lehtiä ja paikallista liikennettä, kunnes Päivi keskeytti haaveiluni ja töksäytti
- eikös sulla oo toi homma kesken?
- on, on hymähdin ja jatkoin haaveiluani.
Me oltiin taas tapeltu Sampon kanssa jostain niin typerästä aiheesta kuin seksi. Kaikki tapahtui pari päivää sitten kun sampo oli meillä ja makoilimme siinä mun sängyn päällä, sitä ei huvittanu tehdä mitään ja mua huvitti jo vähän enemmän kuin koskaan. Kaikki oli menny täydellisesti, kunnes se taas inhottavasti sanoi:
- Mun pitäs lähtee kotio.
Mun pilvilinnamaiset ajatukset kaatuivat kuin viljaa puitaessa. Ihmettelin et kui se aina halus lähtee niin hemmetin aikasin. Aina sen jälkeen kun olin tyydyttäny sen halut vetämällä ne ulos, kirjaimellisesti. Mun naama venähti ja kysyin siltä:
- Kui sä lähet aina niin aikasin?
- No kun, haluun syömään.
Rasittavin vastaus mitä oon ikinä kuullut. Syömään!? Mul alko kaikki epäinhimilliset ajatukset viiraamaan päässä. Ajattelin pienessä päässäni suuria asioita; Entäs jos oon sille vaan joku väline, jota käyttää sillon kun haluu tulla tyydytetyks, tai kui en kelpaa sille? Vai kelpaanko sille edes? Kun kaikki 15-16 vuotiaat, mun ikäiset pojat on kuin villieläimiä panevat melkein kaikkea reiällistä ja liikkuvaa, mutta ei. Sampo oli jotenkin erilainen kuin muut pojat tai sit mä en vaan ole nähny sen pervoa puolta.

Tipahdin ajatuksistani taas todellisuuteen ja siinä sitten tunsin kosteuden silmissäni, ne oli kyyneliä, surun tuskan ja kurjuuden kyyneliä. Sampo kattoi mua kummastuneena eikä edes kysynyt mikä mua vaivasi tai mikä mulla oli. Puin vaatteet päälle ja lähdin alakertaan mitään sanomatta, itkin vain.

Kukaan ei voinut kuvitella millainen olo mulla oli, niin kurja ja masentava. Menin ulos ja Sampo tuli perässä mä itkin edelleen, hiljaa niiskuttaen. Sit sampo tuli mun lähelle otii mun vyötäisistä kiinni ja veti mut ihan kiinni itteensä ja hengitti mun korvan vieressä, eikä mennyt kauaa kun hajosin lopullisesti. Vettä tuli silmistä enemmän kuin taivaankannelta kaataessa. Rutistin sitä tiukemmin ja ajattelin että nämä olisivat meidän viimeiset hetket ja että nyt varmasti tulisi ero.

Kymmenen minuutin halinyyhkytystuokion jälkeen se irrottautu musta ja lähti ulko-ovesta ulos mopoaan kohti, se laitto kypärän päähänsä ja käynnisti moponsa. Siinä se tuijotti mua ihan liian pienen hetken, kunnes sanoi:
- No morjens.

Ei pusua? Mitä vit**a? Olo vain kurjeni kurjenemistaan sen äkillisen lähtemisen jälkeen, eikä olo ollut helpottaa. No illan myötä mä aloin sitten vähän rauhottua ja ajatuksen juoksu alkoi taas toimia.

Telkkua kattoessa mä päätin hyödyntää salkkareiden mainoskatkon kirjautumalla tietokoneella meseen, Sampo näkys olevan jo kotona ja ylläriylläri heti koneella. Kirjauduin saman tien ulos kun ei huvittanut puhua sille ja ties mitä syytöksiä sieltä ois saattanu tulla. "Hahaa" hihkaisin tyhjässä talossa, kun kuulin MTV3:en jatkuu-äänen kuuluvan, kiiruhdin sohvalle ja jostain talon nurkista kuului vaimea piip-ääni. "Tekstari", mä hokasin ja kiiruhdin ettiin mun kännykkää ja löysin kuin löysinkin sen.
Taina – 0458265073
"Huomenna mopolla?"
Vastasin vain yhdellä sanalla vaisusti.
"Vaikka"
Kello soi, mä olin ollu niin ajatuksissani että en ollut huomannu parin tunnin etenemistä ollenkaan ja nyt oli jo toisiksi viimeinen tunti. Olin taas aika apealla tuulella ja Taina sitten kyseli et mikä mulla oli, kerroin sille koko tarinan, kuinka oltiin riidelty Sampon kanssa ja niin edelleen. Se jopa oli aika hämillään munkin puolesta ja yritti lohduttaa ja piristää mua, olin otettu sen yrityksestä ja itse asiassa tulinkin aika hyvälle tuulelle.

Minä itse omin pikkukätösin olin kirjoittanut pitkän pätkän novellin tapaista kertomusta hevostalli.net:in tarinatuokio foorumille ja siinä sitten maanantaina kävin kahtelemassa olisikos uusia kommentteja tullut toppaani. No sitten etsisin kaikki kolme neljä sivua eteenpäin kauhun ajatuksella: "ei se nyt näin kauaksi ole voinut pudota" no sitten jonkin aikaa sivuja selattuani katsoin etsi-toiminnolla ja siellä oli yksi linkki foorumiini. Klikkasin tietysti siitä ja mikä ihana yllätys, sivu avautu jossa luki näin: "valitettavasti sivua ei voi näyttää tai ei ole toiminnassa, ota yhteys linkkiin"

Ajattelin että jaaha nyt onkin sitten kivaa. Otin yhteyttä sivun tarjoajaan tuloksetta, joten nyt päätin sitten tehdä asialle oman blogin jonne kertomusta kirjoitella, joten tästä jatketaan myöhemmin.